Kannustaja toimii
Kannustajan rooli onnistuneiden seurakuntavaalien
toteuttamiseksi on olennaisen tärkeä. Mitä kannustaja sitten voi tehdä?
Nuoret saadaan mukaan, kun hoidetaan kolme asiaa kuntoon:
- viesti vaaleista ja nuorten tuoreesta äänioikeudesta
liikkuu siellä, missä nuoretkin
- vaaleissa on hyviä ehdokkaita (myös nuoria!), joista
jokainen löytää omansa ja
- äänestyspisteet viedään nuorten luo.
Mihin näistä asioista sinä voit vaikuttaa kannustajana?
Rekrytoi ehdokkaita
Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2010. Kannusta nuoria ja nuoria aikuisia ehdokkaiksi! Henkilökohtainen kutsu on paras tapa saada uusia ihmisiä vaikuttajiksi kirkossa.
Kättä päälle!
Kannustajana toimit omissa verkostoissasi niin laajasti kuin
taidat. Kaikkia kannustajia yhdistää kuitenkin se, että he näkevät vahvuuden
nuorissa ja kuuntelevat heitä. Kätevä kannustajan työkalu on Kättä päälle
-sopimus, jonka puitteissa nuorten ja päättäjien kesken voi sopia
tärkeistä asioista. Kannustajana haaveilet kirkosta, jossa nuorten ääni kuuluu
ja otetaan huomioon, eri-ikäiset vaikuttajat ovat samanarvoisia ja
tulevaisuuden haasteisiin tartutaan kiinni.
Kirkossa kannustaja
- tutustuu seurakuntamateriaaliin ja opettajan
materiaaliin
- haastaa työyhteisönsä toimimaan nuoriystävällisten
vaalien puolesta
- varmistaa, että ennakkoäänestyspaikoiksi valitaan
nuorten elämänpiiriin luontevasti kuuluvia paikkoja
- kutsuu nuoria ehdokkaiksi
- tukee ja auttaa nuoria ehdokkaita
- innostaa nuoret äänestämään puhumalla vaaleista,
järjestämällä toimintaa vaaleihin liittyen ja mahdollistamalla nuorten
vaikuttamisen omassa työssään jatkuvasti
- käyttää omia verkostojaan kirkon ulkopuolella
yhteistyön luomiseksi vaalien tiimoilta
- päivittää tilanteet ja tarpeet seurakuntansa
vaaliviestinnästä vastaavien (mainostus, kirjeet äänestäjille, vaalikoneen
käyttöönotto...) ja vaalilautakunnan (ennakkoäänestyspaikat, vaalilautakunnan
kokoonpano ja riittävä laajuus) kanssa
- selvittää edellisten vaalien äänestysprosentin ja
läpimenoon tarvitun äänimäärän omassa seurakunnassaan viestiäkseen, että
jokaisella äänellä on merkitystä
- kartoittaa seurakunnan nykytilanteen ja tulevat
haasteet yhdessä nuorten kanssa
- nostaa esiin konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä nuoret
tai nuorten asialla olleet luottamushenkilöt ovat saaneet aikaan omassa
seurakunnassa
- rohkaisee nuoria tarttumaan epäkohtiin, joita he
huomaavat
- vaikuttaa vaalikoneen käyttöönottamisen puolesta
- nostaa nuorten näkökulman esiin keskusteluissa
vaaleista ja kirkosta
- kertoo vaaleista työssään kaikille, joita tapaa
- tukee nuoria luottamushenkilöitä ja nuorten
osallisuutta myös vaalien jälkeen
Koulussa kannustaja
- tutustuu opettajan materiaaliin
- hyödyntää vaaleja opettaessaan demokratiasta,
vaikuttamisesta, muutoksesta tai kirkosta omassa oppiaineessaan
- ideoi omaan kouluunsa soveltuvia tapoja pureutua
nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin ja kutsuu muita opettajia mukaan yhteisten
hankkeiden toteuttamiseen
- kertoo innostavista ideoista kollegoilleen
- innostaa oppilaskunnan toimijat ja muut aktiiviset
nuoret mukaan seurakuntavaaleihin
Puolueessa ja herätysliikkeessä kannustaja
- varmistaa, että nuoret pääsevät mukaan listoille ja
ovat niillä hyvin edustettuina
- huolehtii listojen avoimuudesta vaaliviestinnässä
- kirjaa listalleen selkeät tavoitteet, joihin äänestäjä
voi tutustua: mihin haluamme vaikuttaa, mitä pidämme tärkeänä?
Nuorisojärjestössä kannustaja
- rohkaisee aktiivisia nuoria ehdokkaiksi
seurakuntavaaleihin
- auttaa nuoria vaalityössä
- innostaa nuoria äänestämään
Kotona ja harrastuksissa kannustaja
- ottaa lapset ja nuoret mukaan päättämään asioista
- kertoo 16-vuotiaiden mahdollisuudesta vaikuttaa seurakuntavaaleissa
- innostaa nuoria toimimaan aktiivisesti omassa
elinympäristössään
|