Antakaa opiskelijoille mahdollisuus äänestää!

Pystyttäkää oppilaitokseenne ennakkoäänestyspaikka yhteistyössä seurakunnan kanssa

Haluatteko, että äänestäminen on mahdollista kätevästi omalla oppilaitoksellanne? Ennakkoäänestyspaikkoihin voi vaikuttaa. Nostakaa nuorten ääni kuuluviin ja kertokaa, missä haluatte äänestää!

Nuorille marraskuussa 2009 tehdyn kyselyn mukaan suuri osa heistä toivoo, että saisi äänestää omalla koulullaan seurakuntavaaleissa 2010. Myös Opetushallitus, Kirkkohallitus ja kirkolliskokous kannustavat ennakkoäänestyksen järjestämiseen oppilaitoksissa. Taustat ovat siis kunnossa - nyt on aika tehdä toiveista totta.

Äänestää saavat kaikki ev.lut. seurakuntien jäsenet. Tarjolla oleva mahdollisuus vaikuttaa helposti yhteisöön, johon kuuluu, ei ole pois niiltä opiskelijoilta, jotka eivät ole kirkon jäseniä. Toimiessaan hyvin äänestysmahdollisuus oppilaitoksessa vaikuttaa paineeseen toimia nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisen puolesta laajemminkin.

Perusfaktat

  • www.ensimmainenkerta.fi ja www.seurakuntavaalit.fi
  • ennakkoäänestys järjestetään 1.-5.11.2010, maanantaista perjantaihin
  • ennakkoäänestyksessä saa äänestää minkä seurakunnan alueella Suomessa tahansa. Tämä on iso etu, sillä samassa oppilaitoksessa opiskelee väkeä monista eri seurakunnista. Jos oppilaitokseen järjestetään ennakkoäänestyspaikassa, saavat he kaikki äänestää yhdessä.
  • ennakkoäänestyspaikoista päättää sen seurakunnan vaalilautakunta, jonka alueella oppilaitos sijaitsee, viimeistään kokouksessaan 1.10. Käytännössä asiasta ja aikatauluista kannattaa sopia mieluiten jo kevään aikana oppilaitoksen ja seurakunnan välillä.

Miten ennakkoäänestyspaikan saa oppilaitokseen?

  • selvittäkää, onko oppilaitokseenne jo tulossa ennakkoäänestyspaikka vai onko nyt syytä ryhtyä toimiin sen puolesta. Mm. Espoossa, Kuopiossa, Tampereella ja Oulussa suunnitelmat oppilaitosäänestyksen mahdollisuudesta ovat jo vauhdissa. Hypätkää kyytiin tai nostakaa asia esille!
  • miettikää, mikä ajankohta ennakkoäänestysviikolla olisi paras opiskelijoiden kannalta
  • käsitelkää asiaa oppilaskunnan hallituksessa ja tehkää lausunto tai vetoomus ennakkoäänestyspaikan saamiseksi oppilaitokseenne
  • ottakaa yhteys avainhenkilöihin seurakunnassa ja oppilaitoksessa
  1. onko oppilaitoksellanne aktiivinen yhteyshenkilö paikallisesta seurakunnasta?
  2. tunnetteko jonkun muun seurakunnan työntekijöistä tai nykyisistä luottamushenkilöistä? Yhteystiedot löydätte seurakunnan nettisivuilta.
  3. saatteko yhteistyökumppanin koulunne opettajista? Esim. Espoossa on päätetty, että vaaleista tiedottaminen on lukioissa yhteiskuntaopin opettajien vastuulla ja ammatillisissa oppilaitoksissa oppilaitospappien vastuulla. Opettajista voi myös löytyä seurakuntien luottamushenkilöitä.
  4. keskustelkaa äänestysmahdollisuudesta rehtorin kanssa
  • älkää lannistuko, jos vastaan tulee vaikeuksia! Pitäkää puolianne ja muokatkaa toimintastrategiaanne uusien haasteiden mukaan. Vaikeuksista voi myös kertoa Ensimmäinen kerta -kampanjalle nettisivujen palautelomakkeen kautta. Näin ongelmia voidaan nostaa keskusteluun laajemmin.
  • kerätkää vapaaehtoisia, jotka ovat valmiita auttamaan vaalitiedotuksessa ja -järjestelyissä

Vaalitoimitsijat

Opiskelijat voivat auttaa myös vaalitoimituksessa. Ennakkoäänestyksen voivat hoitaa vaalitoimitsijat, joiden ei tarvitse olla vaalilautakunnan jäseniä. Vaalitoimitsijoilta edellytetään 18 vuoden ikää; seurakunnan jäsenyys ja kokemus asiakirjojen käsittelystä katsotaan eduksi.

Vaalilautakunta nimeää vaalitoimitsijat kokouksessaan 1.10.2010. Vaalitoimitsijan tehtävistä kiinnostuneiden kannattaa ilmoittautua vaalilautakunnalle - apua tarvitaan, kun äänestäjät saadaan joukolla liikkeelle!

Vaaliavustajat

Vaalitoimitsijoiden lisäksi äänestyspaikalla tarvitaan vaaliavustajia, jotka voivat

  • auttaa äänestyspisteen rakentamisessa ja visuaalisen ilmeen luomisessa
  • tiedottaa äänestysmahdollisuudesta opiskelijoille etukäteen
  1. HUOM! Äänestyspaikalla pitää olla mukana kuvallinen henkilökortti! Passi ja ajokortti käyvät totta kai, mutta myös opiskelija- tai mopokortti riittää.
  2. Kuvallista henkilökorttia ei ehdottomasti vaadita, jos äänestäjän henkilöllisyys voidaan todentaa varmuudella muuten. Esimerkiksi opettaja, jonka henkilöllisyys voidaan todentaa henkilökortin avulla, voi todistaa äänestäjän olevan se, joksi hän itsensä ilmoittaa.
  3. Henkilökortin tarpeesta äänestystilanteessa on syytä tiedottaa selkeästi etukäteen samalla kun kerrotaan, milloin oppilaitoksessa voi äänestää
  • kutsua opiskelijoita ja oppilaitoksen henkilökuntaa äänestämään
  • kertoa äänestäjille vaalien kulusta
  1. itsenäisessä seurakunnassa järjestetään yhdet vaalit, joissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon
  2. seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa järjestetään kahdet vaalit, joissa valitaan jäsenet oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. 
  3. on tärkeää, että numero tulee molemmissa tapauksissa oikeanväriseen äänestyslippuun - muuten ääni voidaan joutua hylkäämään tai se menee väärälle ehdokkaalle!
  • kertoa äänestäjille siitä, mihin vaalit vaikuttavat (tästä löydät lisätietoa näiltä sivuilta ja osoitteesta www.fleim.fi)
  • ohjata vaalikoneen käytössä netissä, jos äänestäjä haluaa etsiä sopivan ehdokkaan äänestyspaikalla (vaalikone avataan osoitteessa www.seurakuntavaalit.fi 24.10.) 
  • auttaa selvittämään äänestäjän kotiseurakunta (suurissa kaupungeissa seurakuntien käytössä voi olla nettipalvelu, jonka kautta oma seurakunta löytyy kotiosoitteen avulla; seurakunnan / seurakuntayhtymän toimistoon voi myös soittaa ja kysyä jäsenyydestä)
  • vastata äänestäjien kysymyksiin mahdollisuuksien mukaan, ohjata eteenpäin työntekijöiden puheille tai välittää palautetta eteenpäin seurakuntaan
  • kysykää muista tehtävistä vaalilautakunnalta ja tarjotkaa apuanne siihen, mitä itse toivotte tapahtuvan!

Kiitos kannattaa

Kiittäkää äänestäjiä aktiivisuudesta vaalikahveilla, karkeilla, hartiahieronnalla tai muulla mukavalla muistamisella! Mahdollisesta rahoituksesta kannattaa neuvotella seurakunnan kanssa.
Opiskelijat voivat auttaa myös muiden ennakkoäänestyspisteiden kuin oppilaitosten äänestyksen sujuvuuden varmistamisessa. Ennakkoäänestystä on monin paikoin suunnitteilla mm. ostoskeskuksiin ja kirjastoihin.


Share |