Miniblogi

03.02.2010: Kannustaja korkattu

Ensimmäinen kerta Kannustaja-koulutuksessa on nyt takana.

Helsingin hiippakunnan Kannustaja viritti työntekijöitä ja luottamushenkilöitä seurakuntavaaleihin 2010. Nuoret ja vanhat luottamushenkilöt, nuorisotyötekijät ja järjestöaktiivit tuulettivat ajatuksiaan nuorten roolista ja mahdollisuuksista vaaleissa.

"Nyt täytyy toimia! Ei voida ajatella, että kaikki jatkuu vaan ennallaan. Tähän hetkeen pitää tarttua, kun 16-vuotiaat pääsevät äänestämään.. Nuorten lista jokaiseen seurakuntaan!", kannusti kokenut työntekijä.

Osallistujilla oli myös hyviä kokemuksia ennakkoäänestyksen viemisestä ihmisten lähelle ostoskeskuksiin ja kouluille. Vaalien kautta seurakunnan työntekijät ja toiminta pääsi luontevasti mukaan seurakuntalaisten arkeen ja lopputuloksena oli iloisia ja onnistuneita kohtaamisia - sen lisäksi, että uurnille saatiin monia, jotka muuten olisivat jättäneet äänestämättä.

Koulutuksen parasta antia oli se, mitä osallistujat jakoivat toisilleen ideoidensa ja kokemustensa kautta. Yhdessä syntyy uutta ja vaikuttavaa!

Kannustaja-koulutuskiertue jatkuu. Seuraava Kannustaja järjestetään Jyväskylässä. Lue lisää! Huomaathan, että Seinäjoen Kannustaja-koulutus on peruttu.



Takaisin
Share |